Tänä talvena ei ole tuntunut olevan joko aikaa tai kelejä, jotta saisi kuvattua koiruleita ulkona, onneksi juuri ennen talven taittumista kevääksi ehdittiin käydä joukolla jäällä. Tosin kevät tuntui jo sen verran, että kuvaaja upposi joka askeleella reiluin polven verran, kun pienet koirat hipsuttelivat hankisilla. Tosin paikoitellen koirulitkin upposi, mutta rankinta tällä reissulla oli nimenomaan kuvaajalla. Toki junnuosastoon sai linnut vauhtia, kun pienten koirien viettivarastot heräsivät. Valitettavasti linnut veivät tällä kertaa pitimmän korren. Laitoin reissun kuvat albumiin, alle kuiten pari poimintaa.
http://picasaweb.google.fi/jepzu2009/Maalis2010#
Kommentit